Esittely

Linda ja Eemil Ullgrén ovat kontiolahtelaiset harmonikkasisarukset. Linda aloitti harmonikansoiton Sirpa Kainulaisen (os. Matikainen) yksityisoppilaana tammikuussa 2009 ihastuttuaan harmonikkaan soitinesittelyssä. Eemiliin syttyi palo haitaria kohtaan Lindan soittoa kuunnellessa ja hän halusi aloittaa myös. Molemmat olivat Joensuun konservatorion pääsykokeissa keväällä 2009 ja heidät hyväksyttiin sisään Eemilin ollessa vain kolmevuotias ja Lindan ollessa viisivuotias. Aki P. Hietalan oppilaina lapset ovat olleet elokuusta 2011 lähtien.

Linda ja Eemil ovat saavuttaneet useita valtakunnallisten harmonikkakilpailujen voittoja. Kirkkaimpana saavutuksena ovat Hopeinen Harmonikka –voitot, Lindalla vuonna 2013 ja Eemilillä vuonna 2015. Molemmat lapset ovat myös harmonikansoiton Suomen pelimannimestareita. Linda ja Eemil pitävät kovasti yleisölle esiintymisestä ja he ovatkin esiintyneet monenlaisissa tapahtumissa, muun muassa Ruotsin Taalainmaalla Borlängessä Melstadraget tapahtumassa ja Tanskassa Jyderubin harmonikkatreffeillä. Suomessa he ovat esiintyneet useana vuonna Sata-Häme Soi –festivaalilla, Sotaveteraanitapahtumissa ja monissa konserteissa Joensuun Areenassa. Linda ja Eemil ovat ehtineet esiintyä myös televisiossa ja olla haastateltavana radiossa.

Kesäkuussa 2016 lapset julkaisivat Pilfink levymerkillä esikoislevynsä Sirmakan siivillä. Levy on monipuolinen kattaus perinteistä ja uutta harmonikalle sovitettua musiikkia. Levyn voit tilata näiltä kotisivuilta kohdasta LEVY.

Linja ja Eemil soittamassa yhdessä soitonopettajansa Aki P. Hietalan kanssa 2016.

Linja ja Eemil soittamassa yhdessä soitonopettajansa Aki P. Hietalan kanssa 2016.